HISTORIA JA DEMOKRATIA

Historioiden rakentamisen lähtökohtana on intuitio, jonka mukaan menneen tarkastelu on hyödyllistä: jo toteutuneet asiat ja sattuneet tapahtumat ovat jostain näkökulmasta merkityksellisiä tässä päivässä. Tuon näkökulman päättää historian rakentaja ja hänen valintansa taas on liittyy niihin asioihin, jotka ovat hänen kannaltaan ajankohtaisia. Yksi etsii ideoita ja toinen hakee asioihin historiallista perspektiiviä.

Ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Monille on tärkeätä saada tietoa vanhempiensa ja isovanhempiensa vaiheista ja olosuhteista, hahmottaa oman suvun historiaa. Toisia viehättävät entisajan ateriat ja tuloksena on ollut muun muassa ruokareseptikirjoja. Kolmansien mielenkiinnon kohteena taas on veturien kehitys, mikä on tuottanut museorautateitä eri puolille maailmaa. Ja niin edelleen.

– – – – –
Historioiden rakentamisen mieli estää kuitenkin vapaasti muotoillun sisällön. Menneiden asioiden ja tapausten esittämisen tarkoite on osoittaa, että nykyisistä poikkeavissa olosuhteissa tapahtunut toiminta ja niihin liittyvät asiat ovat nykyhetken kannalta merkittäviä. Tämä edellyttää, että selvitetään tarkastelun kohteena olevien ihmisten tapa ymmärtää oma todellisuutensa, heidän ajattelutapansa ja heidän käytettävissään ollut tieto.

Monet historioiden rakentajat pettävät itseään arvioimalla menneitä toimijoita omien, vaikkapa moraalisten tai poliittisten mittapuitteittensa mukaisesti. Historian idea on päinvastainen: suhteellistaa ja kyseenalaistaa rakentajansa omaa maailmaa. Ajatuksena on erottaa toisistaan johonkin tiettyyn tilanteeseen sidotut ilmiöt ja asiat niistä, jotka ovat merkittäviä olosuhteiden poikkeavuudesta huolimatta. Tämä edellyttää menneiden ja nykyisten tilanteiden välisen eroavuuden tunnistamista ja tunnustamista.
Alan ammattilaisten eli historiantutkijoiden tehtävänä on pyrkiä varmistamaan, ettei menneille toimijoille tehdä vääryyttä, että heidän toimintansa esitetlään heidän ”omilla ehdoillaan”, kuten ammatikuntamme on asian ilmaissut. Tämän erotuomaritoiminnan ulkopuolelle jäävät kuitenkin ne lähtökohda, joiden mukaisesti historiat on rakennettu. On historian tuottajan asia päättää, mitkä asiat ja tapahtumat tulevat tarkastelun kohteiksi ja mistä näkökulmasta.

Kaikki historiat ovat ainutkertaisia, koska niiden rakentajien yhteiskunnallinen asema ja heille tärkeät asiat poikkeavat toisistaan. Esitykset ovat kuitenkin osittain päällekkäisiä ja siksi niiden yhtymäkohdat ovat jatkuvan väittelyn kohteita. Debatin keskiössä on erilaisten näkökulmien hedelmällisyys nykyisyyden kannalta ja siksi kyse on historian politiikasta. Juuri historian politiikka tekee monet historiat tärkeäksi demokratian kannalta.
– – – – –
Omien kokemusten järjestäminen ja arvioiminen on yksi historioiden tuottamisen monista lähtökohdista. Se on sekä tapa saada tietoa ja jäsenää omia elinolosuhteita että niiden kohentamiseen tähtäävien ajausten lähtökohta. Tämän logiikan noudattamista voinee pitää useimpia ihmisiä yhdistävänä piirteenä; toisaalta oma historia lienee useimmille vain ylimalkainen kokonaisuus ja vain harvat ovat esittäneet sen edes itselleen.

Vaikka jokaisen ihmisen oma historia on ainutkertainen, hänen kokemuksensa eivät ole ainutkertaisia ja juuri tälle pohjalle ihmiset ovat rakentaneet yhteisiä historioita. Tällaiset menneen esitykset väittävät tietoa, jota sekä yhteisö että sen yksittäiset jäsenet tarvitsevat pyrkiessään hallitsemaan elinympäristöään. Toisaalta: vaikka nämä yhteiset historiat on tuotettu kollektiivisesti, niitä ei useinkaan ole rakennettu tietoisesti.

Yhteisiin kokemuksiin perustuvat menneen esitykset on myös omaksuttu intuitiivisesti, sillä niitä ei ole useimmiten esitetty kokonaisuuksina ja harvoin edes joiltain osin. Argumenttini on, että yhteisten historioiden kehittäminen intuitiivisista näkemyksistä järjestelmällisesti erittelyksi tiedoksi auttaa historian perusluonteen vuoksi demokratian elvyttämisessä. Historioitahan tuotetaan siksi, että mennyttä pidetään nykytilanteen kannalta merkittävinä.

Kun yhteisö käy keskustelua siitä, mitkä asiat kuuluvat sen yhteiseen historiaan ja mistä syystä, se itse asiassa debatoi edessä olevasta toiminnastaan ja sen tavoitteista. Näin ajatellen yhteisten historioiden tietoinen rakentaminen on itsenäisen, puolueista riippumattoman kansalaistoiminnen valmistelua. Tällainen politiikka nousee ”alhaalta päin”, perustuu lähtökohtaisesti yhteisön jäsenten omiin, yhteisiin kokemuksiin.

Yhteisten historioiden tietoisesta rakentamisesta syntyvän politiikan tavoitteet nousevat ihmisten omista kokemuksista, mille nykypolitiikassa ei ole tilaa. Yksilöllisen ja kansallisen kilpailukyvyn ensisijaisuutta korostavan ajattelutavan perustanahan on näkemys, jonka mukaan aineellistet arvot hallitsevat ihmisen elämää. Sen vastakohtana on ajatus, että ihmiset päättävät itse millainen elämä on elämisen arvoista.

– – – – –
Yhteisten historioiden tietoisesta rakentamisesta nouseva kansalaistoiminta siihen sisältyvine tavoitteineen tuo esiin yhden demokratian perustavista ominaisuuksista eli yhteiskunnalle ominaisten erilaisuuksien tunnustamisen. Kun nämä erilaisuudet otetaan julkisen vallan toimenpiteiden perustaksi, politiikka on palautettu politiikkaan. Mutta samalla joudutaan myös arvioimaan uudelleen poliittisen järjestelmän perusteet. Ennen muuta on kysyttävä, mikä on puolueiden asema ”alhaalta nousevassa” politiikassa.

democracy, shared histories

Kirjoitus kokonaisuudessaan ks. Historia ja demokratia, Historiallinen Aikakauskirja 2/2014, 221-229.

Leave a Comment